21.2.2016

Joe Blasco Cosmetics Review + GIVEAWAY


Hei kaikki,



Tänään tuote-esittelyssä Joe Blasco cosmetics! Viimeisimmästä JB -postauksesta onkin vierähtänyt jo viisi vuotta, enkä jotenkin millään käsitä miten aika on mennyt näin nopeasti?? Silloinen postaus oli kuitenkin aika krhm epä-informatiivinen, joten pyrinkin tänään esittelemään itse herra Blascon, sekä meikkituotteet silloista hieman paremmin. 

Kuka on Joe Blasco? Joe Blasco on meikkitaiteilija joka on työskennellyt alalla jo 50 vuotta, pääasiassa toimien meikkien sekä erikoistehosteiden asiantuntijana Hollywoodin elokuvateollisuudessa. Hän aloitti alalla vuonna 1962, jolloin hän oli vasta 16-vuotias. Blasco opiskeli meikkitaiteilijaksi kuuluisien Hollywood meikkitaiteilijoiden assistenttina. Hän oli ensimmäinen meikkitaiteilija joka loi "valtion luvalla" meikkikoulun jossa koulutettiin meikkaaja-maskeeraajia, josta hänen tekemänsä kehitystyön jälkeen tuli meikkitaiteen ensimmäinen täysipäivänen ammattiin valmistava meikkikoulu. Blascon meikkikoulut kouluttavat meikkitaiteilijoita vielä tänäkin päivänä Hollywoodissa, Orlandossa ja Floridassa. Eläinten oikeudet ovat Blascolle tärkeitä.

Joe Blasco - sarjaan kuuluu värikosmetiikka ja ihonhoitotuotteet. Meikkituotteet sisältävät paljon väripigmenttejä, eli ne ovat käytössä erittäin riittoisia. Tuotteet kestävät iholla korjailematta koko päivän ja jopa veden, uimisen ja  saunomisen. Tuotteet ovat myös ihotautilääkäreiden suosittelemia.

Nyt siihen tuote-esittelyyn ja arvioon! Sain norriscosmeticsilta neljä (4) Joe Blascon luomiväriä, kaksi (2) correctoria/neutralisoijaa, kaksi meikkivoidetta sekä irtopuuterin. Postauksen lopussa ohjeet siihen, miten voit voittaa itsellesi Joe Blascon luomivärejä! 


Joe Blasco Orange Highlight 1 neutralisoija & Special Red neutralisoija
"Häivyttämään ihon värivirheitä, kuten punaisuutta, maksaläiskiä ja muita pigmenttihäiriöitä"

Oh good God. Näiden pigmentti on jotain aivan käsittämätöntä. Vaikka rakastan mun nestemäisiä neutralisoijiani, nämä voittavat ne aivan 6-0. Kellertävän-vihertävän sävyn nimi on Special Red = tarkoitettu punertaviin kohtiin kasvoilla, kuten nenänpielet, suupielet. Pinkihtävän/persikkaisen sävyn nimi on Orange Highligh 1, joka on tarkoitettu sinertäville/vihertäville alueille, kuten silmienalusille. Joku minä voisi nopeasti ajatella, että pinkihtävän sävyn nimi olisi Special Red, ja kellertävän Orange Highlight, mutta hetken pohtimisen jälkeen, nimet käyvät järkeen. Special red, vihertävä sävy, on punaisille alueille - nimi siis kertoo mihin se on tarkoitettu - se ei ole "sävyn nimi". Sama juttu Orange Highlightin kanssa.

Joe Blasco irtopuuteri, no color 
"Hienojakoinen, kuulas, luonnollinen, väritön irtopuuteri"

Ensinnäkin, pakkaus on niin iso että se kestää varmaan vuosia jopa minunkin käytössäni (käytän baking-tekniikkaa, johon tämä on muuten osoittautunut loistavaksi). Pakkaus on myös kaunis: valkoinen purkki mustalla kiiltävällä kannella, kultaisin yksityiskohdin. Puuterin takakannessa on kultainen tarra, jossa on tuotteen INC ja muut tiedot. Puuterivippa tulee mukana.Tuote sisältää talkkia. Tuote itsessään on sitä, mitä sanookin olevansa: väritön irtopuuteri meikin kiinnittämiseen. Puuteri on ihanan pehmeää, eikä jätä valkoista "huntua" kasvoille.

Joe Blasco luomivärit: Champagne, Taupe, Plumage, Apricot

"Helposti levittyviä, runsaspigmenttisiä, voidaan käyttää kuivana ja märkänä, luomivärinä sekä rajauksena"

Tässä luomivärit jotka valitsin! (Niistä saisi tosi nätin nelikko paletin if you ask me).

Champagne on kultaan taittava, valkoinen hohtava & kimaltava luomiväri jota kuvailisin "rakennettavaksi". Lopputuloksesta saa kevyen, tai hyvinkin vahvan riippuen siitä kuinka paljon luomiväriä pakkaa luomelle. Fix+ (tai ihan vesikin) vahvistaa lopputulosta huomattavasti. Rajauksena en tätä käyttäisi.
- Taupe on pehmeä, lämmin neutraali ruskea. Luonnossa hieman tummempi kuin kuvassa. Käy hyvin rajauksena ja esim. smokey eye -meikin häivytyksiin.
- Plumage on tumma, kylmä luumuinen sävy. Häivyttyy kauniisti ja helposti! Kaunis sävy esimerkiksi silmien ulkonurkkiin ja alaripsirajaan. Käy hyvin rajauksena.
- Apricot on aprikoosiin taittava nude kevyellä glitterillä. Todella kaunis sävy! Käy hyvin yksinään koko luomelle rajauksien ja ripsien kanssa. En käyttäisi rajauksena.

Joe Blascon luomivärejä voi siis käyttää sekä kuivana, että märkänä. (Eli kuivalla tai kostealla meikkisiveltimellä. Älkää kaatako nestettä suoraan siihen luomiväriin, vaan suihkaiskaa vettä/fix+ käyttämäänne siveltimeen.) Vesi ei koveta luomivärin koostumusta (märkä sivellin + luomiväri = tuloksena usein möhnääntynyt, kovettunut kohta luomivärissä), vaan veden haihduttua tuotetta pystyy käyttämään normaalisti kuivana. Luomivärejä voi käyttää myös rajauksena (kostea sivellin).


 
Joe Blasco Ultrabase- meikkivoide Alabaster & Olive Beige 1
""Takaa tasaisen, täydellisen virheettömän ihon helposti. Sisältää 60% väripigmenttiä, sopii kaikille ihotyypeille, ohut&huomaamaton. Kestää hikoilun, uimisen ja jopa saunomisen, suojaa ihoa myös UV-valolta, tuulelta ja viimalta."


Joe Blascon meikkivoide onkin minulle jo ennestään tuttu! Rakastuin tähän viisi vuotta sitten, ja olin surun murtama kun kadotin sen vuoden käytön jälkeen muutossa. (NOT GONNA HAPPEN AGAIN!) Vuodenkin jälkeen meikkivodetta oli pannussa runsaasti, ja pakkauksesta riittääkin n. 300 käyttökertaan. Eli jokapäiväisessä käytössä noin vuodeksi. Jos haluaa olla ovela ja olla murehtimatta talvi-kesä ihonsävn vaihtelusta, ja taata itselleen meikkivoiteen pariksi vuodeksi, kannattaa ostaa kaksi meikkivoidetta! Yksi vaalea, ihoosi mätsäävä meikkivoide jota käytät vaaleimmillasi talvella, ja yksi tumma - niin tumma, kuin sinun on mahdollista ruskettua. Keväällä kun ihon pinta alkaa saada sävyä, sekoitat nuppineulan kärjellisen tummaa sävyä vaalean joukkoon, ja lisäät sitä sitä mukaa kuin rusketut. Kesällä käytät todennäköisesti tummaa meikkivoidetta yksinään, ja sitten syksyn myötä alat lisäilemään siihen vaaleampaa meikkivoidetta ja niin edespäin. :-)

Mun ihoni on siitä jännittävä ärsyttävä, että mun ihon pohjasävyni tavallaan muuttuu kun rusketun. Olen kellertävän vihertävä, eli oliivin sävyinen. Talvella olen kuitenkin niin kalpea, että voin käyttää neutraaleja sekä keltapohjaisia ihomeikkituotteita. Kesää kohden mennessä iho muuttuu sitten enemmän oliivinsävyiseksi ja jos luoja suo mulle rusketuksen, se on ehkä maailman kauneimman sävyinen. :-D Oikeesti. Harmi vaan että sellaista rusketusta ei saa suomesta, ja oon viimeksi omannut sellaisen 16-vuotiaana Italian reissun jälkeen. Suomen kesät, huoh. :'D

Käytin Ystävänpäivämeikissäni mm. Champagne, Sexy Pink ja Plumage luomivärejä. 

Koen Joe Blascon kosmetiikan omakseni, sillä se on ns. luotu siihen mitä minä meikeiltäni haluan. Voimakkaat pigmentit, riittoisat tuotteet, luonnollinen värimaailma ja meikin kestävyys. Haluan arkena näyttää samaan aikaan luonnolliselta, mutta silti virheettömältä, johon Joe Blascon tuotteet ovat vertaansa vailla. 


Facebook ja Instagram -sivuillani on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa itsellesi kaksi Joe Blascon luomiväriä! Facebook -kilpailussa sävyt ovat Champagne & Taupe, ja Instagramissa Apricot & Plumage. Sama henkilö voi osallistua molempiin ja tuplata näin voittomahdollisuutensa!




*Tämän postauksen tuotteet on saatu ilmaiseksi. 
Minulle ei makseta tämän postauksen kirjoittamisesta, 
en saa rahaa linkeistä, ja mielipiteeni ovat täysin omiani.*

5 kommenttia:

  1. Mitkä on sun mielestä parhaat tekoripse? :) Sulla on aina nii ihanan näköset ripset nii mietin et onks sulla jotai lemppari paria? Justii jotku vähä dramaattisemmat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon viimeaikoina tykännyt käyttää Ardellin Glamour ripsiä, MAC 44, 35 ja näitä: http://my.kyozou.com/pictures/_16/15950/15949913.jpg (en muista niiden numeroa) ja Eyluren Dramatic ripsiä. :-)

      Poista
  2. Alkaa mennä maku kun et vastaa kommentteihin ja tähänkään kommenttiin tuskin vaivaudut vastaamaan, mutta mitä on baking?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se kumma kun en vastaa tällaisiin ystävällisiin kommentteihin. :-D http://www.iltalehti.fi/meikki/2015092120392505_mn.shtml

      Poista
  3. Blascon meikit on kyllä parhautta! Upea silmämeikki sulla tossa kuvassa.

    VastaaPoista

Comment! Ask! Tell me what's on your mind!
I love to read comments & I will usually respond to them ♥