16.6.2015

Weight Loss Goal 3 Achieved: Embracing My Natural Beauty & Body

Hellooo,

Mulla on ollut tosi vaikeaa laihdutuksen suhteen. Jotenkin kuvittelin että kesä on helpointa aikaa laihduttaa, kun kevät on mulle yleensä se vaikein, mutta eipä tää oo yhtään helpommaksi muuttunut! D-: Oon kuitenkin ponnistellut pienin askelin eteenpäin, ja oon saanut karistettua n.7kg viimeisimmän laihispostauksen jälkeen. HITAASTI mutta varmasti mennään eteenpäin. Kuten oon jo muutamassa postauksessakin maininnut, kamppailen tän mun kalorimääräni kanssa tosi paljon, koska Daniel on vielä tississä kiinni ja syö kiinteetä ruokaa vaan noin puolet ajasta. Syön todennäköisesti aivan liikaa, mutta oon yrittänyt kompensoida sitä liikunnalla. Sekin on tosin haastavaa koska Daniel ei viihdy rattaissa kun sen 35 minuuttia ja mä miellän lenkin vähintään tunnin pituiseksi. Ulkona on liikaa ääniä joten Danskua ei saa sinne nukutettuakaan, ja koska Gabby tulee töistä vasta 6-7 aikaan on sekin haastavaa koska Daniel saattaa saada kunnon kiukkupuuskan jos jätän sen niin myöhään kahdestaan isin kanssa. Oon tästä huolimatta onnistunut käymään ainakin sen 4 kertaa viikossa lenkillä. Eihän se paljoa ole, mutta edes jonkinlainen yritys. Puistoissa/postissa/kaupassa käynti ei onneksi oo mikään ongelma Danielin kanssa, ja käydäänkin lähestulkoon joka päivä jossakin kävelemässä pieni happihyppely! 



Multa on lähtenyt nyt -25kg plus raskauskilot. Oon ylpeä itsestäni mutta samaan aikaan oon alkanut saamaan tosi risitiriitaisia tuntemuksia ulkonäöstäni ja kropastani. Kun katson peiliin näen selkeästi että joo, kasvot on pienentyneet. Mutta kun katson kroppaani peilistä, en koe sen muuttuneen mitenkään. Vaatekoko on tippunut 46-48---> 40-42 mutta en koe että näyttäisin erilaiselta. Näin tässä viikko takaperin kaveria jota en oo nähnyt ainakaan 7kk ja se ei huomannut mussa mitään eroa, ennenkun tuli aihe puheeksi myöhemmin. Se tuntui kanssa jotenkin... en mä tiedä. Turhauttavalta? Jotenkin oon odottanut että joku huomaisi, mutta kukaan ei huomaa. Itseäni varten mä tämän teen, mutta oonko oikeesti niin lihava/jojoilija että kukaan ei huomaa mussa mitään eroa? Puuhhh..

Taas tullaan tähän että mun täytyy päivittäin pakottaa itseni syömään jotakin. Mulla on taas se "Kultainen keskitie" ihan hukassa. Mun ainut ajatukseni pitkin päivää on aina että "hitsi pitää taas syödä en jaksa/ei huvita/ei oo nälkä/en halua". En halua saada mitään anorektisia ajatuksia päähäni kun oon päässyt näin pitkälle terveellä ajattelulla. Pännii vaan kun paino tippuu niin hitaasti. Oikeastaan Daniel on se suurin syy siihen miksi panostan mun omaan ruokaani enkä oo vaan lopettanut syömistä tai päinvastoin alkanut lihoa takaisin. En halua että kun Daniel kasvaa, sen ainut ajatus äidistään on että "se aina laskee kaloreita ja ylimiettii ruokailuja ja ei oo tyytyväinen itteensä". Haluan olla terve ja vahva, ja hyvä esikuva! :-) Tämän vastapainona mulla on toki myöskin näitä päiviä milloin ainoa ajatus on että "ihan sama mitä syön, käyn loppuviikosta sit enemmän lenkillä kyllä se kuittaa" ja syön suklaalevyn tai muuta vastaavaa. (Annoskoon oon onneksi oppinut, että enää ei juurikaan suklaalevystä mene kun se pari riviä.) Oon nyt yrittänyt kovasti aivopestä itseäni sellaiselle smoothie-salaatti-vihannes-liha linjalle. Mahdollisimman paljon terveellistä, paljon vettä ja ulos päivittäin. Kyllä tää tästä pikkuhiljaa...! 




Vaikka tuntuu että kroppa näyttää ihan kamalalta juuri nyt, samaan aikaan - kuten jo sanoinkin - oon tosi ylpeä. Huomaan että jotkut osat mun kropastani on ihan erilaisia kuin ennen, varsinkin jalat! Kun laitan jalat yhteen lattialla istuessani (niin että ne on koukistettuna mun edessäni, polvet yhdessä) mun reisieni väliin jää iso vako. En tiennyt että mun jalat on semmoset "nakit rannalla" XD. Tarkoitan siis sitä mallia.. Kun aina hoen että on epäluonnollista jos ei ota reidet yhteen. Ilmeisesti kaiken tän läskin alla oon itsekin jotain sinne päin vartalon malliltani. Kasvot tulee kanssa ihan erilailla esiin, ja vyötärö alkaa erottua. Tuntuu kuitenkin että reidet & perse ja maha on ihan lölleröä. Tarvitsen liikuntaa!

Summasummarum, elämäntapamuutos edistyy! Nyt täytyisi vaan saada joku potku persuuksille että en jämähtäisi tähän. :-D Kesäkuntoon 2016!





12 kommenttia:

  1. Siis wau! Sähän näytät todella hyvältä! :) ja vaikka sut näänkin vaan blogin kautta niin kyllä huomaa eron! :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kyllä sanoa että sulla on upea kroppa! <3

    VastaaPoista
  3. Oletpas kaunis! Ja pakko sanoa jälleen, Dansku on ihan älyttömän söpö, olette ihania :-) Tsemppiä laihdutukseen.

    VastaaPoista
  4. Huomasin jo heti kasvokuvasta että ootpas laihtunu, koska sun kasvot on kaventunu aika paljon :D! Ja todellakin huomaa että on kilot alkanu tippumaan :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Voisitko tehdä joskus postausta siitä miten laihdutit raskaus aikana? Oon seurannut sun blogia jo pitkään, ja näin kun kerroit ettei painosi ollut noussut ollenkaan raskaus aikana, vaan olit tavallaan tiputtanut painoa sitä mukaan mitä se normaalisti nousisi raskaus aikana. Mä olen ihan raskauden alussa (vasta viikolla 4+1) Ja mulla on ylipainoa, enkä haluisi että mun paino enää nousee, kun tietysti siitä tulee lisää riskejä. Tiiän ettei kaikilla toimi samat jutut jne. Mut kiinnostais vaan et miten sä sen teit :)
    Ja mä ainakin huomaan sun laihtumisen näistä kuvista tosi selkeesti! Ja oot tosi kaunis! :) Ois kiva jos voisit tehdä joskus semmoisen postauksen, en oo ainakaan huomannu et oisit tehny semmosta. :)
    Teijän pikkunen on tosi söpö! Enkä kestä näitä vauva kuvia :D Kunpa aika menis nopeesti!:D Ainakin tää alku et vois sitten olla koko ajan pelkäämästä keskenmenoa.

    VastaaPoista
  6. Mikä edellisessä postauksessa sulla kasvokuvassa huulipuna? :)

    VastaaPoista
  7. Upee muutos o.o oot ihan kuin eri ihminen kun vertaa esim ristiäiskuvii

    VastaaPoista
  8. No huhuh! Mikä muutos! :O. Tsemppiä ja ihanaa juhannusta<3

    VastaaPoista
  9. Oot kaunis ja todellakin huomaa laihtumisen:) mutta pakko kysyä tuosta tatuoinnista että mikä sen tarina on? Aiotko ottaa lisää tatuointeja? Entä lävistyksiä?

    VastaaPoista
  10. Kaveris on vaan ollut kade ;) kyllä huomaa, kaunis olet! Muista, että syömättömyys ei laihduta, tai laihduttaa pitkällä tähtäimellä. Kuitenkin se tekee myös olon heikoksi ja vie lihakset. Se myös tuo kilot nopeaa takaisin, kun alkaa syödä! Itse joskus niin tein ja nyt kamppailen taas painon kanssa, nyt järkevästi. Ei ollut tarkoitus saarnata, itsekin sanoit ettet niin tee :) Hitaasti hyvä tulee! Ja kannattaa aina välillä katsoa vanhoja kuvia ym. niin huomaa muutokset. Helposti sokeutuu itselleen ja oma kehonkuva sokeutuu. Tsemppiä! Näytät tosi hyvälle jo nyt!

    VastaaPoista
  11. Oot laihtunu ihan hirmuisesti o_oo tosi hyvältä näytät! olen hieman kateellinen :~:

    VastaaPoista
  12. Mahtavalta näyttää ja eron todellakin huomaa! Oma pää harvoin pysyy mukana laihdutuksessa, varsinkin jos kilot tippuu suhteellisen nopeasti. Hienoa työtä ja tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista

Comment! Ask! Tell me what's on your mind!
I love to read comments & I will usually respond to them ♥