26.12.2015

Pötipöö


Hey,

Joulumeikki!
Suomessa ollaan edelleen! Meistä riippumattomista syistä meidän piti siirtää matkaa. Liput saatiin onneksi helposti siirrettyä parilla satkulla eri ajan kohdalle - menossa ollaan edelleen! Matkaa ei ole peruttu. Toistan, matkaa ei ole peruttu. :-D Liput siirrettiin maaliskuulle, mutta nyt ollaan mietitty että onko meidän mitään järkeä mennä sinne silloin. Sadekausi lähestyy aka malariariski, eikä siellä oo silloin ketään. Saatetaan siirtää liput ensi Jouluksi ja mennä nyt keväällä jonnekin muualle. Saksasta ollaan puhuttu, mutta Lontoo ja Italiakin on pyörineet mielessä. Saa nähdä miten tehdään. Ainakin on matkakassa valmiina, sekä passit ja rokotukset! Ei tarvitse uusia kun vaan mun viisumini ennen lähtöä. Myönnetään että sapetti purkaa matkalaukut, mutta kaikella on syynsä! Meidän on näköjään tarkoitus mennä sinne sitten vähän suunniteltua myöhemmin. Uskon oikeasti siihen että näin on ehkä parempi? Daniel on sitten isompi ja mä takaisin koulussa = tuntuu oikealta lomalta. Ja ei tarvitse murehtia Danskun ruokia. :-)

Meillä oli ihana Joulu, ihmeen nopeasti senkin sai lyhyellä varoitusajalla järjestettyä! Käytiin mun isovanhempieni luona 23.pv, ja 24 & 25pv oltiin mun vanhempieni luona. En jotenkin jaksanut ottaa kuvia, oon ollut vähän uupunut muutenkin tän koko kuukauden. Johtuu varmaan suurimmaksi osaksi huonosta ruokavaliosta joka mulla on nyt ollut. Oon syönyt ihan epäihmismäisiä määriä herkkuja stressin takia. En kuitenkaan aijo sen kummemmin jäädä märehtimään tätä mun painoani, koska sen saa kyllä pois. Mulla oli 15kg matkaa mun ihanne-ihanne painooni, nyt varmaan lähemmäksi 20kg? Oon kuitenkin päättänyt saada sen pois kesään mennessä. Ihan hullua miten paljon oma elopaino voi vaikuttaa omiin fiiliksiin itsestä! Ja se että miten en löydä sitä kultaista keskitietä? Oon joko ihan täysillä motivoitunut ja sit jos repsahdan ja en heti korjaa tilannetta, se on menoa sitten. En pystynyt nauttimaan jouluherkuistakaan kun vaan märehdin mun kokoani. Mutta pysyn positiivisena!

Daniel sai paljon ihania lahjoja joista ikean leikkikattilat ja vispilät/lastat/kauhat ovat nousseet lemppareiksi. Ei malta edes nukkua päiväunia kun haluaa vaan sekoittaa leikkiruokiaan kauhalla! Hampaita Danskulle on kanssa taas tullut! Nyt niitä on 12 tai 13. (Ikää on nyt 15kk.) Oppinut paljon uusia sanoja! :-D mm. Oman nimensä, mummu, pappa, mämmä = Maggie, älä, mitä. :-D Joulun jälkeen huusi kahvipöydässä että haluaa "KAKKUAAA". Hokee myös kovasti "pötipöö" hokemaa. Kuulostaa ranskalta, mitä lie tarkoittaa. XD Kova puhumaan. Ja juoksemaan...



Haluan tehdä tavoitevihkon itselleni. Niinkun "vuoden 2016 tavoitteet" ja miten ne toteutan. Oon huomannut useaan otteeseen, että kun jotain oikeasti jaksaa tavoitella/uneksia, se kyllä toteutuu. Esimerkkinä se, että oon naimisissa ja mulla on lapsi. Tai vaikka se miten 3-4 vuotta sitten haaveilin selekosmetiikasta ja nyt mulla ei oikein muuta olekaan. Kokoelma ehkä pienempi, mutta miljoonasti parempi! Jotenkin tyydyttävää käyttää kalliita tuotteita loppuun. En voi olla ainoa joka tuntee näin. :-D Mutta niin, siis. Tavoitekirja. Aijon päällystää sen glitterkontakimuovilla koska oon niin fancy. XD Ei ehkä aikuismaisin tyyli mutta hey, it's my thing. Päällimmäisenä mielessä on ihannepainon saavuttaminen ja siinä pysyminen, muutto, kodin uudelleen sisustus ja blogin & YouTuben elvytys. Tarvitsen hyvän kameran ja editointi ohjelman!!! Suosituksia otan vastaan.

Toivottavasti kaikilla oli ihana Joulu! Mun kamerani jäi porukoille, joten julkaisen lisää kuvia meidän Joulusta myöhemmin. :-)




4 kommenttia:

Comment! Ask! Tell me what's on your mind!
I love to read comments & I will usually respond to them ♥