15.3.2013

Almond Cream

Only in Finnish, sorry ♥

Haluan sanoa tähän alkuun että oon yrittänyt parhaani tän blogin päivittelyssä. Mun arkeeni ei vaan oikeasti kuulu yhtään mitään. Suoritan päivärutiineja jotta en vajoaisi masennuksen syövereihin. Koneella en saa olla, joten lähinnä vaan piirtelen ja siivoan, sekä laulan. Oon kuitenkin saanut aikaiseksi muutaman erilaisen lookin kokeilemisen kun on ollut niin tylsää. Saanen esitellä, tyhmä bimbo ja kirjaviisas gameri. :D (Alemman kuvan lila tukka oli mulla mahtavat 4 päivää.)

IMG_5454
'dumb bimbo'

IMG_5375
'clever gamer'

Rehellisesti vihaan naamaani ja itseäni tällä hetkellä enemmän kuin pitkään aikaan, joten mun on ollut vaikea tehdä mitään meikkitutoriaaleja tai videoita. Aijon kuitenkin tehdä videota korvien venytyksestä. Otan myös nenäkorut tässä lähiaikoina. (Otin muuten 7 lävistystä pois itseltäni!)


Haluaisin vaan jonnekin kauas pois ja uuden alun. Toisaalta se ois varmaan aika vaikeaa koska en tykkää uusista ihmisistä. Tuntuu että kaikki on ihan täynnä itseään ja käyttää toisiaan vaan hyväks.

Tän agstikakan lopettamiseks haluan kuitenkin kertoa että joku teistä ihanista tulee voittamaan ilmaiset DesignSkins kuoret puhelimeensa/musiikkisoittimeensa! Tarrat/kuoret saa suunnitella itse alusta loppuun. Arvo 15€ + postikulut! Voitte osallistua arvontaan kommentoimalla 'enter me'. Osallistumisaikaa on ensiviikon keskiviikkoon asti! Jos olet anonyymi, keksi nimimerkki tai jätä sähköpostiosoite. xx


Hugs & Kisses
 Kartsa

144 kommenttia:

  1. mitä läväreit otit pois (:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. smileyn + korvista kaikki paitsi venyt ja ruston. :)

      Poista
  2. Turhaan suret kasvojasi, moni mukaanlukien minä on niistä kateellinen. Oot kaunis!

    Sen lisäksi sulla tuntuu olevan mahtava luonne, oot tosi vanhan olonen henkisesti, elämä kasvattanut. Paljon tsemiä c: !! pidän peukkuja

    VastaaPoista
  3. Enter me
    S.posti Valeria.venla@gmai.com

    VastaaPoista
  4. enter me
    s.posti : marika.tuulia@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. mikset saa olla koneella? o: muistathan että unelmia voi yltää vain silloin kun niihin on tarpeksi tahtoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä :D Kai se kuuluu näihin tän hetken rajotuksiin. D: Ja totta :3 ♥

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. enter me! :>

    jacyrosee@gmail.com

    VastaaPoista
  8. enter me! :)

    klostor14@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. enter me!

    alisa.halonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Enter me :)

    TOKIOHOTEL---@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. enter me!! c:
    aino.tapanainen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Enter me!

    elli-maija.kuosmanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. enter me

    alexandra.pennanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. tsemppiä kaikkeen!! oot ihan mahtava ja kaunis bloggaaja =)♥

    VastaaPoista
  15. enter me! :3

    linda44@windowslive.com

    VastaaPoista
  16. Turhaan suret, oot niin kaunis nuori nainen, että moni on vaan kateellinen! ♥ Tsemppiä sulle ja ihanaa kun taas postasit! :-)

    Ps. Enter me!
    autere.anni@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Enter me! erika.vahamartti@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. enter me! :)

    emmmmma-@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Apua, älä vihaa sun kasvoja, oot järjettömän kaunis! ♥ Näyttäisin sulta 100x mielummin ku tältä :(

    VastaaPoista
  20. Enter me! <3

    <3:Sara (cupcakezblogi@gmail.com)

    VastaaPoista
  21. enter me

    ninni.asteljoki@gmail.com

    VastaaPoista
  22. enter me :----)

    kapuponny@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. enter me!

    masuku_chan@hotmail.com

    Ps: oot tosi kaunis ja persoonallisen näköinen, älä vihaa naamaasi. :)

    VastaaPoista
  24. voi ei , pärjäile! Ja kuule oot ihan super kaunis!:< <3,
    Ja ääää no kokeilempas nyt huvikseni jospa nyt onni koittais (ahahha)
    Enter me
    Poisoncupcake@hotmail.fi
    Tai nimimerkki/ rafu

    VastaaPoista
  25. enter me c:

    dani.taskila@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. enter me !

    sini-rossi@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. mitä mitä älä murehdi naamaas ku oot täydellinen ja super kaunis!♥
    muttaa enter me tooo :))
    pihla.puukko@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Enter me (:

    Needyoutoomuch@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. enter me

    noora.rahnasto@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Enter me
    monankanit@hotmail.fi
    Ja olet aivan super kaunis ja persoonallisen näköinen!

    VastaaPoista
  32. Nättimys sinä kyllä olet~ Pärjäile!

    Also, enter me tooo :>
    banaanipiirakka@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Enter me

    hetkessablogi@gmail.com

    Paljon voimia sulle! ♥

    VastaaPoista
  34. enter me!(:

    meri.rantapaa@luukku.com

    VastaaPoista
  35. enter me!(:

    meri.rantapaa@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Enter me !

    jasminlaku@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Enter me!

    milana.mikkola92@gmail.com

    VastaaPoista
  39. enter me
    julia.lahteenmaki@nei.to

    turhaan niitä kasvojas suret (:!

    VastaaPoista
  40. enter me !
    eekku80@netti.fi

    (Oot tosi kaunis )

    VastaaPoista
  41. enter me

    noora.ahonen95@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Enter me

    K_ata95@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. enter me !

    xylitolpastilli@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. enter me!
    miks värjäsit lilat pois, sopi tosi hyvin sulle?:o

    VastaaPoista
  45. Enter me!

    johanna_mutikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Enter me!

    itsetuntovaurio-veera@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. enter me!

    karoliina.jalonen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. enter me!
    katjabc@live.com

    VastaaPoista
  49. enter me !
    rossu.makinen@gmail.com

    VastaaPoista
  50. enter me

    em.virtanen@kolumbus.fi

    :)

    VastaaPoista
  51. Enter me 8)

    lisa.holma@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Enter me!

    hilla.virkkila@hotmail.fi

    VastaaPoista
  53. Mitä ihmettä, miten voit inhota noita kasvoja? D: Olet niin käsittämättömän upea, varsinkin ekassa kuvassa. KADEHDIN SINUA, NAINEN.

    ps. Enter me!

    oona.haapaniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. voi että...osallistusin jos ois semmone kunnon puhelin mutku omistan tämmösen oikein vanhan puhelimen ;_;

    VastaaPoista
  55. enter me

    titta.pesala@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. enter me ! :)
    ilona.santasalo@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Enter me

    Annika.juntula@gmail.com

    Sulla on muuten mahtava blogi:)

    VastaaPoista
  58. enter me

    lindasuuronen@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  59. Enter Me

    enetofobia841@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Enter me

    sthaapasaari@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Enter me!

    juulia.salo@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Oot niin nätti ! :) muutenkin oon ihan rakastunut tähän sun blogiis :3.

    Enter me

    VastaaPoista
  63. heei, mä olen jo kauemmin seurannut sun blogias. anonyyminä tosin mutta silti :o sä olet tosi kaunis ja meikkaat ihanasti :) ymmärrän silti sinua ja elämässä on usein vaikeita hetkiä, toisilla vaikeampia kuin toisella. mutta voimia sinne, sun kasvoisas ei ole mitään vikaa <3 ne on ihanat, haluaisin kans ite enemmän sun näköiset kasvot... omani on tosi tylsät :D

    VastaaPoista
  64. enter me

    tattid@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. enter me!

    siljasbarbieworld@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Enter me!

    ti_ias@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. enter me

    raminen
    armi-00@hotmail.fi

    VastaaPoista
  68. Enter me
    mrkstenroos@gmail.com

    VastaaPoista
  69. enter me! :)
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  70. Oot tosi kaunis & toivon et paranet pian :)! Ei haittaa vaikka menis vuosia, voit olla varma et me odotetaan täällä sillä välin!

    VastaaPoista
  71. enter me

    sonjakorpela@hotmail.com

    P.s sulla on ihan mahtava blogi ja osaat meikkaa tosi hyvin!^.^

    VastaaPoista
  72. Oot tosi kaunis, ei kannata angstia ulkonäköä :3 Tykkään tosi paljon tästä sun blogista, sait uuden lukijan!

    Ainiin;
    Enter me! (:

    modernmyth@hotmail.fi

    VastaaPoista
  73. ja siis jos piti sähköpostikin olla niin : soskuuu@gmail.com

    VastaaPoista
  74. enter me. :)
    jonnaidatuulia@luukku.com

    VastaaPoista
  75. enter me :) maijukallioinen@netti.fi

    VastaaPoista
  76. enter me ! c:

    proudeseven@gmail.com

    VastaaPoista
  77. enter me!! =)

    iiris.lilja@gmail.com

    VastaaPoista
  78. enter me (:

    vera41@windowslive.com

    tossa kun sanoit että vihaat itteäs nii älä oikeesti oot yks kauneimmista ihmisistä ketä oon koskaan nähny sori ku tällee randomisti mut oikeesti oot ihana ihminen ja rakastan sun blogias joten just smile, okay ?:D

    VastaaPoista
  79. Voi vitsi älä ihmeessä värjää tukkaa enää (tai mikä mä oon määräämään:D) tuo blondi on aiva ihana! oot tosi raikkaan näkönen tai uknow en osaa selittää anyway blondit sopii!:)

    VastaaPoista
  80. Enter me. :3

    stix@hotmail.fi

    Ps. Tykkään tosi paljon tosta sun vaaleesta tukasta!:)

    VastaaPoista
  81. Enter me :3
    Ablu135@gmail.com

    Tään on taas mun mielipide mut oot mun mielestä iha mielettömän kaunis ja ihanan tuntuinen ihminen <3
    Toivottavasti parantaa päivääsi :))

    VastaaPoista
  82. enter me

    tiiasi-@windowslive.com

    VastaaPoista
  83. mä niin haluisin nää http://designskins.fi/fi/design/haptikskins-3d-pinnalla/gold-matt-haptikskins/#panel-1 :))

    VastaaPoista
  84. Enter me
    varpypitkanen@luukku.com

    VastaaPoista
  85. enter me

    helmisbeautyblog@gmail.com

    VastaaPoista
  86. enter me :)

    aada.nuutilainen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  87. enter me !! =)

    privacy-00@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. enter me!(:

    jonna.matikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Mistä nuo venytyskorut on?

    VastaaPoista
  90. Viitsisitkö vastaa tuohon että mistä nuo venytyskorut on? :)

    VastaaPoista

Comment! Ask! Tell me what's on your mind!
I love to read comments & I will usually respond to them ♥