Sweet As Sugar, Hard As Ice

Nää biisit on ihania ja kuvaa aika hyvin mun olotilaani viimepäiviltä.

Onni tuo maailman vaikein asia.

Sitä kiertää niinku kasia.

Sitä tyhjentää niinku lasia.

Ja suurimmaks osaks se on pandoran rasias.

Se on siellä, visusti piilos.

Se, et oon saanu kokee onnee nii, kiitos.

Kyl mä tyydyn jo tähän, mut voisin silti ottaa sitä lisää ees vähän.

Tähän sydämeen se mitä sieltä tulee sen mies kertoo kynälleen.

Ja kynä puhuu puolestaan, ilman onnee sitä mies elää pelkästään kuolemaa.

Ja näin ne nuoret miehet kuolee nuorena ja jossei tänään niin viimeistään huomenna. Ja kun mä avaan mun silmäluomea ei posiitiviset ajatukset mua huojenna. 

Miksi onnee on niin vaikee saada ja kun se tulee miksei aika voi laahaa. Ja miksei sitä voi saada enempää? ja miks sen tajuu vast kun sen menettää? Miksi onnee on niin vaikee saada ja kun se tulee miksei aika voi raahaa. Ja miksei sitä voi saada enempää? ja miks sen tajuu vast kun sen menettää?

Ku pässii narust tääl mua vedetään, niinku ravut katiskas me tääl eletään.

En haluu enää lisää. Yritän pois, mut se imasee mut takas sisään.
Synnyttiin kahleisiin, sekoitetaan vilpittömät naamat ahneisiin,
Tyytyväisii, vast ku kuolleena makaava. Aion kuolla vapaana.

Suomalainen mies on rautaa, mutta vaan valmistua eläkkeelle hautaan.
Suomalainen mies onkin sitten nautaa, ja läski leidi laulaa.
Miksen voi laittaa päätäni puskaan? Ajatuskin sellasesta aiheuttaa tuskaa.
Tää on sairas maa ja sitä rataa. Miksen mä voi vaan ignorata?
Kai mussa on liikaa tunnetta. Nykymaas sitä ei juurikaan tunneta.
Eikä tunteita punnita, ja hyvyydel ei saavuta kunniaa.
Sun pitää repii kaikki mitä saat, mitä vaan, ja kaikki otetaan mitä jaat, mitä jaat.
Ja mitä jää käteen, sen hölmöstä ilmeestä naamassa näkee.

Ku pässii narust tääl mua vedetään, niinku ravut katiskas me tääl eletään.
En haluu enää lisää. Yritän pois, mut se imasee mut takas sisään.
Synnyttiin kahleisiin, sekoitetaan vilpittömät naamat ahneisiin,
Tyytyväisii, vast ku kuolleena makaava. Aion kuolla vapaana.

Ku ymmärtää kaiken antaa kaiken anteeks. Ei mitään henkilökohtasta.
Kaikkeuden pyörteet ja kaarteet. Onhan näitä jo kannettuki tarpeeks.
Nyt tässä, eli ei missään. Mennee sissään, iha ihimeissään.
Se on liian helppoa kertoa, mutta liian vaikeeta vaieta.
Se meni läpi jo, emmä vihaa säilöö. Tyhjät säiliöt ja näihin mahtuu paljon.
Purjeet on nostettu, pursi on putsattu, kurssi on asetettu. Nyt se on vain lepoo.
Eikä tarvi mistään pitää kii. Kaikki mennee niinku pitääki.
Itkin ku sipulia kuorin, ja nauroin ku loppuun pääsin.

♥ Kartsa